Kauppakeskus Tullintori


Lahjaksi aikaa

Tiedätkö sen tunteen, kun ihmiset rynnivät ohi isojen, kymmenien ostoskassien kera. On kiire. On kuuma. Lapsi itkee väsymystään ja piparitaikina alkaa sulaa ostoskorissa. Ärtymys kasvaa jonossa liian paksun toppatakin sisällä ja joululaulut lokakuussa saavat notkeimmankin kamelin selän katkeamaan lopulta täydellisen joulun tavoittelusta. Oi kuusipuu. 

 

Tiesitkö, että vuonna 1952 lumen syvyys oli korkeimmillaan 105 senttiä. Vuonna 2019 jännitämme, saammeko lainkaan valkoista joulua – vaikkain lumettomuus onkin jo ollut viime vuosina hyvin tavallista. Lumeton joulu voi saada mielen apeaksi. Lumen puutteessa yritämme helposti korvata joulumieltämme ostamalla ostamisen jälkeenkin. Hassuja hattuja, vääränkokoisia villapaitoja ja kertakäyttöisiä leluja. Jokainen on varmaan saanut joskus joululahjan, jolle ei ole ollut oikeaa käyttöä ja on lopulta päätynyt piilottamaan sen jonnekin lipastonsa syövereihin. Onko joulumieli siis todella kiinni lumen määrästä, kuvankauniista kuusesta Instagramissa ja naapuria paremmin onnistuneissa pipareissa? Ei, on aika muistella mikä joulussa oikeasti on tärkeintä.

 

Aika on lopulta se kaikkein arvokkain lahja, jonka voimme toisillemme antaa. Miten voisimme enemmän huomioida toisiamme ja kokoontua yhdessä nauttimaan vaikkapa lämmintä glögiä, vaihtamaan kuulumisia kiireettömästi? Voisimmeko mitenkään yhdistää jouluaskareita ja yhdessä oloa? Kyllä. Helposti. Meillä Tullintorilla voi yhdistää kätevästi arkiaskareet ja yhdessä olon. Kaikki askareet pyykin pesusta lahjahankintoihin ja ruokaostoksiin hoituvat yhdessä ja samassa paikassa – näin aikaa jää enemmän perheen ja ystävien kanssa. Siihen kaikkein tärkeimpään. On toki totta, että lahjatkin ilahduttavat. Tampereen Tullintorilla riittää valinnan varaa käytännöllisiin ja uniikkeihin lahjaideoihin. Käytännöllinen lahja voi olla esimerkiksi lahjakortti kampaamoon, kenkäkauppaan tai hierojalle. Myös elämys yhdessä esimerkiksi kummilapsensa kanssa voi olla lopulta se kaikkein paras lahja, kun saa viettää aikaa yhdessä. Käytännöllinen lahja on osaltaan myös ilmastoteko. Tammikuu on monissa liikkeissä kiireisintä ostosten vaihto- ja palautusaikaa, jonka vuoksi ei olekaan väärin tiedustella lahjan saajalta ennakkoon, mitä hän oikeasti tarvitsisi ja välttää häneltä näin joulun jälkeinen vaiva.

 

Kaikilla ei ole lainkaan mahdollisuutta viettää joulua ja suurimman joulumielen voikin itselleen saada aikaan heitä auttamalla ja omaa aikaansa lahjoittamalla. Tänäkin vuonna Tullintori on monessa mukana tukemassa niin nelijalkaisia, kuin meitä ihmisiäkin. Seuraamalla meidän somekanaviamme lähempänä joulua, löydät sinullekin mahdollisuuksia olla mukana jakamassa lähimmäisen raukkautta kanssamme niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

 

Tullintorilla voi viettää aikaa jouluisissa tunnelmissa myös jo ennen aattoakin, joulun avauksen ja esimerkiksi Lucia-kulkueen muodoissa. Nappaa mukaan ystävä, perhe tai vaikkapa naapurisi, kuljetaan matka aattopäivään yhdessä.

 

Tampereen Tullintori toivottaa jokaiselle sydämellistä joulun aikaa! 

 

Tullintori.fi