Lasten Katedraali


Valon ja toivon Joulu Finlaysonin kirkossa

Voimme sielumme silmin nähdä, miten ennen vanhaan tämän punatiilisen kirkon eteen saapui hevoskärryt, joista herrasväki Nottbeck siirtyi sisälle joulukirkkoon.

On hienoa liittyä sukupolvien ketjuun ja myös tämän merkillisen vuoden jouluna Finlaysonin kirkko on avoinna kaikelle kansalle. Sekä sisällä että pihamaalla on tarjolla joulun tunnelmaa ja suuren kertomuksen aavistusta.

Oven avatessasi pääset kuin toiseen maailmaan. Musiikki, tunnelmalliset valot ja käsin tehdyt joulukertomusikkunat tuovat hetken hengähdyksen joulukiireiden keskelle. Kirkko on myös lasten kirkko eli Lasten katedraali. Nimitys katedraali tulee siitä, että lapsen näkökulmasta tämän pieni kirkko onkin suuren suuri. Aikuinenkin tietää, miltä isoon katedraalin astuminen tuntuu: katto on korkealla ja on niin paljon nähtävää ja hämmästeltävää. Tässä kirkossa viihtyvät kaikenikäiset; vaarit ja kummit, lapset ja mummit, ystävät ja tuntemattomat. Täällä kulkija saa hämmästellä, katsella ja tutkiskella. Voit myös istahtaa tallin seimelle tai viivähtää paimenten kedolla.

Tänä jouluna tahdomme tuoda aivan erityisesti valoa ja toivoa kanssakulkijoille. Kirkko on auki päivittäin klo 11-18 ja erilaiset pienet tuokiot viikonloppuisin tarjoavat tekemistä ja pähkäiltävää. Myös kirkon pihamaalla on valon polku, jota voi itsenäisesti kulkea. Se päättyy kirkon sisäpihalle, jouluikkunamme ääreen.

Tänä vuonna suosituimmat tapahtumamme vietetään pihalla. Lasten kauneimmat joululaulut kajahtaa kirkon portailla ja myös aattohartaudet toteutetaan ulkona. Olet tervetullut, odotamme juuri sinua. Katso tarkemmin ohjelmaa nettisivuiltamme.

”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon”.  Sen lauseen on kuullut aikoinaan Nottbeckin pariskuntakin tässä kirkossa. Sen voimin mekin vaellamme kohti joulua.

Hyvää joulun aikaa, valon ja toivon tunnelmissa.

facebook: Lastenkatedraali

www.tampereenseurakunnat.fi/lastenkatedraali